Syksy 2005:
Aika vähän olen edistynyt. Toinen siipi on puolivälissä. En ole ottanut
uutta kuvaa.Nyt on juhannus. Työ on edistynyt ihan vähän -
olen saanut toista siipeä tehtyä jonkin verran. Mutta olen keskittynyt
neulomiseen ja juhannuskuoriswappiin. Lisäksi olen joutunut pitämään
taukoa niskavaivojen takia.
Kuudes kuva työstä lisätty 14.4.2005
Olen päässyt sinuiksi metallilankojen kanssa.
Toinen siipi on valmis, toista olen jo vähän aloittanut. Vielä pitää tehdä
oksa, jolla keiju istuu ja sitten on edessä valtava helmiurakka.
Viime syksynä, kun aloitin tätä, ajattelin,
että tämän tekemiseen menee ainakin kaksi vuotta. Mutta taitaa valmistua
vähän nopeammin :) Oikeastaan haaveena olisi saada keiju valmiiksi
juhannukseksi... saattaa kyllä olla, että jää haaveeksi. |